Tämä on Berner

Arvot ja toimintaperiaatteet

Arvomme

Bernerin arvot ovat muodostaneet toimintamme perustan jo 1880-luvulta alkaen. Perusarvomme ovat työ, rehellisyys ja ihminen. Nojaamme perusarvoihimme kaikessa toiminnassamme niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Työ

Yrityksemme perusta on työntekijöidemme tekemä työ. Kaikki työ yrityksessämme tulee olla arvokasta, merkityksellistä sekä tuottavaa. Työtoiminta perustuu yrittäjyyteen, ja jokaisella tulee olla mahdollisuus oman työnsä hyvään hallintaan.

Rehellisyys

Kaiken toiminnan yhtiössä, niin suhteessa asiakkaisiin, päämiehiin, muihin yhteistyökumppaneihin kuin henkilöstöönkin tulee perustua rehellisyyteen. Rehellisyydellä tarkoitamme luotettavaa, oikeudenmukaista, tasapuolista, ennustettavaa ja avointa toimintaa.

Ihminen

Yrityksemme menestyy, jos työntekijämme menestyvät. Työntekijämme ovat ihmisinä tasa-arvoisia, asemastaan riippumatta. Pidämme huolta ja välitämme työntekijöistämme. Uskomme heidän mahdollisuuksiin ja kehittymiseen.

Liiketoimintaperiaatteet

Vakaasti kasvava suomalainen perheyhtiö

  • Tavoittelemme tasaista 5 – 10 prosentin vuosittaista liikevaihdon ja nettotuloksen kasvua liiketoimintaa kehittämällä
  • Pyrimme aktiivisesti kasvamaan myös yrityskaupoilla
  • Rehellinen, vakaa ja kannattava toiminta tuottaa asiakkaan, henkilöstön ja muiden sidosryhmien hyvinvoinnin
  • Haluamme olla kiinnostava työnantaja ja haluttu työpaikka

Johtava moniosaaja

  • Vain parasta! Keskitymme laadukkaisiin tuotteisiin ja erikoisosaamista vaativiin liiketoiminta-alueisiin
  • Palvelemme sekä yksityistä ja julkista sektoria että kuluttajia
  • Panostamme omaan tuotekehitykseen, tuotantoon, brändeihin ja monikanavaisen toimitusketjun hallintaan
  • Tarjoamme parasta kumppanuutta ja markkinaosaamista kansainvälisille toimijoille
  • Kotimarkkinamme kattaa Suomen, Ruotsin ja Baltian. Haemme kasvumahdollisuuksia myös kotimarkkinamme lähialueilta

Berner edellä liiketoimintayksiköiden yhteistyöllä

  • Liiketoimintayksiköt ovat parhaita asiantuntijoita valituilla liiketoiminta-alueilla ja ne tavoittelevat markkinajohtajuutta
  • Tunnemme asiakkaidemme tarpeet ja kehitämme toimintojamme jatkuvasti