Tuotekehitys ja tuotanto

Tuotekehitys

Berner Oy on yksi Suomen johtavista brändituotteiden valmistajista. Kotimainen tuotekehitys ja tuotanto ovat vahvuuksiamme, ja uskomme, että myös asiakkaamme arvostavat kotimaista, laadukasta ja vastuullista tuotantoa.

Bernerillä on ollut omaa tuotekehitystä 1950-luvulta lähtien. Sen tuloksena kehitettyjä tuotemerkkejä ovat muun muassa XZ-hiustenhoitosarja, LV- ja Herbina -hygieniasarjat, Lasol- ja Korrek-autonhoitosarjat, Heti-puhdistustuotteet ammattilaisille sekä Desinfektol- ja LV-desinfektioaineet. Tuotteet kehitetään Helsingissä Herttoniemessä sijaitsevassa tuotekehitysyksikössä ja valmistetaan Heinävedellä.

Vahvan osaamisen pysyminen Suomessa on Bernerille tärkeää. Hyödynnämme tuotekehityksessä ja tuotannossa paikallisia raaka-aineita ja pakkausmateriaaleja, jolloin kuljetusmatkat ovat mahdollisimman lyhyet. Kotimaisella tuotannolla on myös merkittävä vaikutus työpaikkojen ja ammattitaidon säilyttämisessä Suomessa.
Toimintavuoden pääpainopisteinämme olivat tuotteiden kehittäminen ja valmistautuminen lainsäädännöllisiin muutoksiin. Uutuustuotteita kehitettiin vuoden aikana runsaasti.

Kotimaisen tuotekehityksen uutuuksia

Vuoden aikana kehitimme ja lanseerasimme useita uutuustuotteita suomalaisten kuluttajien tarpeisiin. Uutuuksissa huomioitiin muun muassa ikääntyvän ihon erityistarpeet sekä hyödynnettiin pohjoisen luonnon raaka-aineita.

LV

Kehitimme suomalaiselle iholle suunnitellun LV 55+ -ihonhoitosarjan, joka auttaa ikääntyvää ihoa pysymään kosteutettuna ja elinvoimaisena. Tuotteiden alhainen pH auttaa ikääntyvää ihoa normalisoimaan ihon pH:ta. Ikääntyvällä iholla on omat erityistarpeensa: iho ohenee ja kuivuu, ja myös hajusteyliherkkyys lisääntyy. Ihon kyky palauttaa sille ominainen pH heikkenee iän myötä.

Oxygenol

Oxygenol -suuhygieniasarja laajeni kahdella uudella aikuisten hammastahnalla. Valkaiseva Oxygenol White -hammastahnan valkaiseva vaikutus pohjautuu tahnan puhdistavuuteen. Oxygenol Sensitive sisältää matalavaahtoisen miedon tensidin, kosteuttavaa kotimaista betaiinia, vihlontaa vähentävän ominaisuuden, alhaisen hankaavuuden ja miedon aromin. Molemmat tahnat sisältävät kotimaista ksylitolia, joka todistetusti yhdessä fluorin kanssa toimii tehokkaammin kariesta vastaan kuin fluoritahna, jossa ei ole ksylitolia. Tuotteilla on Suomen Hammaslääkäriliiton suositus ja ne valmistetaan Heinävedellä.

Herbina

Herbinan uudet ihonhoitosarjat, Herbina Energy Boost ja Herbina Moisture Balance kehitettiin suomalaisen naisen tarpeisiin. Inspiraatio uusiin ihonhoitosarjoihin on saatu luonnon raaka-aineista. Energy Boost- sarjan tuotteet sisältävät kosteuttavaa ja ihoa rauhoittavaa luomuappelsiininkukkavettä ja tyrnimehua, joka on yksi tehokkaimmista luonnon antioksidanteista. Tuotteet sisältävät myös C- ja E-vitamiineja. Moisture Balance -sarja kosteuttaa ja tasapainottaa kuivaa ihoa. Luonnon omat manteliöljy ja avokadoöljy ravitsevat ja pehmentävät, ja virkistävä, luomulaatuinen ruusuvesi tasapainottaa ja hellii ihoa. Tuotteissa on pehmeä, naisellinen tuoksu. Tuotteet on dermatologisesti testattu ja niillä on Avainlippu-tunnus.

XZ

XZ laajensi hiustenhoidon valikoimaa värjätyille hiuksille tarkoitetuilla XZ Raparperi-punaherukka -tuotteilla. Sarjan shampoo ja hoitoaine auttavat pidentämään hiusvärin kestoa ja hoitavat ja kosteuttavat käsiteltyjä hiuksia. Kemiallisesti käsitellyt hiukset saattavat muuttua huokoisiksi, kuiviksi tai kiillottomiksi, jolloin ne tarvitsevat erityistä hoitoa. Raparperi-punaherukka-tuotteet hoitavat, vahvistavat ja kosteuttavat käsiteltyjä hiuksia. Tuotteet sisältävät mm. hunajayhdistettä ja sitrusuutetta. Raikkaassa tuoksussa yhdistyvät kirpeä raparperi ja marjaisa herukka. Tuotteet valmistetaan Heinävedellä ja niillä on Avainlippu -tunnus.

Korrek

Autonhoitotuotteissa kehitimme uuden Korrek Pikavahan, joka helppokäyttöisyytensä vuoksi sopii kiireiselle autonomistajalle. Pikavaha sisältää sekä luonnon carnauba-vahaa että polymeerivahoja, joiden ansiosta pinnasta tulee erittäin liukas ja helppohoitoinen.

Ammattilaisten HETI -tuotteet

Ammattilaisten HETI -puhdistus- ja pesuainesarjalle toteutettiin designuudistus. Samalla tuotteiden nimiä yhtenäistettiin ja sarjan ilme päivitettiin kokonaisuudessaan. Sarjaan tuotiin myös ensimmäiset allergiatunnuksen saaneet puhdistusaineet HETI Raspo Joutsen ja HETI Kapu Joutsen, joille on myönnetty myös Pohjoismainen ympäristömerkki, Joutsenmerkki.

Ammattilaisten Provisor

Apteekkarin kehittämä Provisor-käsi- ja vartalovoide on pehmentänyt ja hoitanut suomalaisten ihoa jo vuodesta 1960. Nyt tämä ammattilaisten suosima tuote on saanut ympärilleen kokonaisen tuotesarjan, joka soveltuu erinomaisesti vanhustenhoidon ja terveydenhoidon ammattilaisille lisäämään hoidettavan ihon ja hiusten päivittäistä hyvinvointia. Tämän sarjan uudet tuotteet ovat Provisor-suihkushampoo, kosteusemulsio sekä pesuneste. Provisor-pesunesteelle on myönnetty Pohjoismainen ympäristömerkki, Joutsenmerkki.

Pakkausten kemikaalimerkinnät muuttuivat

CLP-asetus eli Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus kemikaalien luokituksista, merkinnöistä ja pakkauksista uudisti aineiden ja seosten luokitukset ja merkinnät ja vaikutti merkittävästi myös pesu- ja puhdistusaineiden luokituksiin ja merkintöihin.

1.6.2015 alkaen kaikki tuotteet, jotka sisältävät vaarallisiksi luokiteltuja aineita, oli merkittävä uuden CLP-asetuksen mukaan. Uudistuksen johdosta noin 200 teollisuus- ja ammattikäyttöön tarkoitetun tuotteen käyttöturvallisuustiedotteet ja etiketit päivitettiin uuden lainsäädännön mukaisiksi.